keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Syntymäpäiville

Meillä on ollut viime kesinä aina kesäkuussa pieni kesäjuhla sukulaistytön synttärien muodossa. Tämä vuosi on jo kymmenes kerta. Muistan 1-vuotispäivän kuin eilisen ja nyt tosiaan vietetään jo 10-vuotispäivää. Lahjaa piti pähkäillä ja miettiä, mikä olisi mieluisaa, mistä itse pidin kymmenvuotiaana? Paketin sisältö jääköön nyt salaisuudeksi, toivottavasti päivänsankari itse pitää siitä.

Paketista tuli mielestäni aika söötti ja kortin valitsin kesäisen tunnelman vuoksi. Paketti on täysin kierrätyistä materiaaleista. Ai niin... teippi on ihan uudenkarheaa ;) Olen kerännyt hyvät lahjapaperit ja narut ja rusetit talteen jo niin kauan kuin muistan. Millä järjellä esim. tuollaisen kultarusetin heittäisi roskiin?

Juhannuksen säästä on taas puhuttu paljon. Se on oikeastaan turhaa, koska ennusteista riippuen pitää kuitenkin varautua sekä helteeseen, että lumisateeseen. Tämä on Suomen kesä, mitä vaan voi olla luvassa.



Kuva: SP

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Tämän kesän kukkaset

Esittelinkin jo toisen kukkakorini aiemmin blogissa, tykästyin siihen heti kovasti. Toinen kori tuli meille hiukan ex tempore, kun kaverini muutti parvekkeettomaan asuntoon. Se on siis toisin sanoen meillä lainassa. Korit on sen verran erilaiset, että laitoin ne eri tasoille, sopivan epäsopivasti siis. Yhtenä kauniina päivänä saimme toisilta kavereiltamme lahjaksi punaisen kukan, jonka nimi on Uudenguineanliisa. Kävimme ostamassa sille vierustoverin ja nimen lunttaan tähän ostoskuitista. Olen niin huono muistamaan kukkien nimiä. Ei ne nimet vaan se väri ja valo, mitä ne tuovat.



Keltaiset kukat ovat krysanteemeja. Niin aurinkoisia, että ne oli helppo valita parveketta koristamaan. Pyykinkuivaustelineessä roikkuu vielä iloisesti kukkiva orvokki, violetti sellainen. Siitäkin voin laittaa kuvan joku kerta.




Olen ihmetellyt, että saan vielä iloa elämääni kukkasista tai yhtään mistään. Alkukeväästä luulin, että mikään ei voi minua enää ikinä ilahduttaa tai mikään ei voisi vähempää kiinnostaa. Sellainen olo puskee päälle edelleen aika ajoin, mutta onnekseni arki palailee pätkittäin ja iloa ja nauruakin päivistä löytyy. Väritkin on olleet tänä kesänä jotenkin kirkkaampia...



Kuvat: SP

torstai 10. kesäkuuta 2010

Lehtipuu

Mustaa ja valkoista 26. haaste on "Lehtipuu".



Kuva: SP

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Nyt niitä saa!

On näitä odotettukin! Kestopussi hedelmille ja vihanneksille löytyi sattumalta Valintatalosta. Niitä saa myös Euromarketeista ja joistakin Siwoista. Ja hyvää pääsee tekemään myös, koska samalla tukee Suomen Punaisen Ristin kotimaan avustustyötä. Pussukka vaikuttaa kestävältä, hintalappu lähtee irti kätevästi ja idea on siinä, että sitä käytetään aina uudestaan ja muovipussit jäävät kauppaan.

Olen ihmetellyt jo vuosikaudet, ettei Citymarket tai Prisma ole lanseerannut omaa kestopussiaan. Kaipa (toivottavasti) niitä alkaisi saamaan muutenkin, kuin vain jonkin kampanjan mukana. Kankaisia kauppakasseja olen käyttänyt reilun vuosikymmenen. Ja näitä pienempiä versioita aion käyttää innolla tästä lähtien.

Suosittelen!



Kuva: SP