tiistai 29. syyskuuta 2009

Kalliosaaria

Se onkin jo tullut selväksi, että mökillä ollessa yksi lempipuuhani on veneily mm. syömisen ja ruokaperästen ottamisten lomassa ;) Järvellä on paljon komeita kalliosaaria. Seuraavat kuvat on matalahkolta saarelta. Soutuveneellä on mukava lipua hiljalleen rantaa pitkin ja katsella ikiaikaisia kallioita, majavan tekosia, sammalia ja sinnikkäitä kallionraosta kurkistavia kasveja.







Kuvat: SP

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Lyhtyjen aika

Illat pimenevät jo sen verran, että taas on aika valaista iltoja lyhdyillä. Parvekkeella palaa usein iltaisin viisi lyhtyä, jotka roikkuvat tuuletustelineestä. Minulla se on lähinnä lyhtyjen roikottamiseen erikoistunut malli kylläkin. Niistäkin laitan kuvaa, kunhan jaksan kaivaa kameran jalustan jostain kaapista.

Olkkariin on tarkoitus järjestellä myös valonlähteitä. Kaapissa on jos mitäkin tuikkuastiaa ja yksi ihan tavallinen kynttiläkin löytyy. Se on vaan niin jouluinen, että saa odottaa siellä vielä jonkin aikaa. Voisi ostaa jotain ihanan värisiä kynttilöitä, ehkä kultaa, turkoosi, oranssia... limeä! Nam :)

Tämä kuva on viime talvelta. Tai syksyltä... emmää muista ;D



Kuva: SP

maanantai 14. syyskuuta 2009

Ihan pipinä

Koko viikonloppu on mennyt flunssan kourissa ja alkuviikko menee vielä lepäillessä kotosalla. Taitaa olla ihan tavallista flunssaa vaikka kuvasta voisi luulla jotain ihan muuta! ;)

Mukavaa viikkoa!




Kuva: SP

torstai 10. syyskuuta 2009

Rajattu

Valokuvatorstain 139. haaste on "Rajattu".

Tämä kuva tuli heti mieleeni aiheen nähtyäni.



Kuva: SP

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Arvonta suoritettu

Kiitos kaikille osallistuneille!



Ja arvonnan voittajat ovat: Naisen elämää, Marika ja JAn.

Laitatteko yhteystietonne minulle sähköpostiin: satumaailmassa@gmail.com

Postiluukku kolahtaa sitten lähiaikoina! :D



Kuvat: SP

perjantai 4. syyskuuta 2009

Inhimillinen

Valokuvatorstain 138. haaste on "Inhimillinen". Aihetta on rajattu niin, että haasteeseen ei saa vastata ihmisen tai eläimen kuvalla.

Tällainen idis iski tajuntaan tänä aamuna. Kuvassa on meidän pieni perhe.

Hauskaa viikonloppua!



Kuva: SP

tiistai 1. syyskuuta 2009

Syyskuinen arvonta

Olen osallistunut muutamaan blogiarvontaan ja yhden kerran on onnetar suosinutkin. Siitä innostuneena ja inspiroituneena ajattelin järjestää arvonnan omassa blogissa. Pian on laskurissa 15 000 kävijää, sen kunniaksi siis myöskin. Kiitos kaikille lukijoille, kommentoijille ja blogikamuille! :D

Jos haluat osallistua, jätä kommentti tähän postaukseen. Onnetar arpoo tämän viikon sunnuntaina kolme, joille lähtee postissa jotain pientä kivaa. Onnea arvontaan ;D



Kuva: SP