Jo joutui armas aika

Suvivirsi.

Haikeus.

Kesä.




Kuvat: SP

Kahvihampaan kolotus

Kahvia tulee keitettyä aamuisin unenpöpperöisenä, melkein silmät ummessa. Silloin tuppaa purut olemaan pöydällä ja lattialla. Luit oikein, olen keittänyt itselleni kahvia! Minut tuntevat tietävät, että tämä tyttö ei ole kahvia aikaisemmin juonut. Toki olin maistanut siemauksia, en pitänyt silloin mausta yhtään. Kahvinpurujen tuoksusta sen sijaan olen pitänyt aina. Ennen ihmetystä aiheutti, että en juo ollenkaan kahvia. Nyt sitä aiheuttaa se, että olen sitä oppinut juomaan. Olin jo epäillyt, että kahvihampaani sattui olemaan yksi viisaudenhampaista, jotka on otettu pois. Löytyihän se kaffehammas sieltä kuitenkin!

Ensimmäisiä kertoja join kokonaisia kupillisia kahvia edellisellä työpaikalla reilu vuosi sitten. Työpäivät alkoivat puoli kahdeksan maissa ja olin herännyt jo kukonlaulun aikaan, kun bussini lähti vähän klo 07 jälkeen. Nukutti niin vietävästi! Kun työkaverini oli keittänyt kahvia, puistattelin ja sanoin, että ihan kamalalta maistuu. Onneksi hän tajusi, että kyse on noin yleensä kahvin mausta, eikä hänen taidoistaan keittää sitä.

Seuraava etappi oli, että otin joskus koulun automaatista kupillisen. Silloinkaan en vielä juonut kotona ikinä kahvia. Seuraavaksi join vähän kahvia viikonloppuisin J:n seurana. Pikkuhiljaa olen alkanut keittämään itselleni aamukahvit. Ensin en meinannut kehdata kertoa, että juon kahvia aamuisin... se tuntui itsestäkin alussa ihan oudolta. Nyt olen jo paljastanut tämän suuren salaisuuden muillekin ;)

Kuva: SP

Leirikoulussa II

Leirikoulu oli parin päivän mittainen. Toiseltakin päivältä löytyy päiväkirjasta merkintä. Onkohan minulla ollut kiire, kun välimerkit ovat tupanneet unohtumaan… ihan hengästyy kun tuota lukee ;D

PÄIVÄKIRJA

perjantai 29.9.89

Heräsimme aamulla noin kello seitsemän puimme päällemme ja pakkasimme tavaramme lähdimme aamujumpalle kiersimme kilometriviidensadan pururadan, pururadan kierron jälkeen menimme ryhmänvaihtoon ja me menimme suunnistukseen.

Opettaja neuvoi meille mitä mikäkin merkki tarkoitti. Opettaja antoi meille neljä rastia joista emme löytäneet yhtäkään rastia. Sen jälkeen ruokailimme ja ulkoilimme. Sai valita meneekö iltapäiväksi voimanharjoittamiseen vai pallopeleihin. Minä menin pallopeleihin pelasimme tennistä.

Pelaamisen jälkeen lähdimme linja-automatkalle. Minulle tuli paha olo automatkalla, perillä yllätyin koska isäni ja äitini oli tullut hakemaan. Me ei oltu sovittu hakemisesta mitään en olisi jaksanutkaan kävellä kotiin.

Kuva: SP

Hyrsylän mutka

Reissumme jatkui Vironperältä Hyrsylän mutkaan. Tämäkin paikka on saanut nimensä Karjalassa olleen alueen mukaan. En vielä aamulla tiennyt olisiko itse talon emäntä paikalla. Päivän aikana selvisi, että Aira Samulin tarjoaa meille kahvit. Olen ihaillut Airaa vuosikaudet. Sitä elämäniloa, naurua ja tyyliä! Sitä, että vaikeuksien jälkeenkin elämä jatkuu ja siitä voi iloita. Olen sanonutkin kamuille, että musta tulee isona samanlainen. Ainakin haluaisin yhtä punaiset hiukset! Ja toivottavasti tyyli pysyy aina omanlaisena, eikä kangistu kaavoihin!

Tulimme perille ja astuimme sisään isoon tupaan, jossa oli heti kaikkea ihmettelemistä. Jonotimme kirjoittamaan vieraskirjaan, kuin kiltit muurahaiset konsanaan. Huomasin sitten talon emännän kaatelemassa vieraille kahvia. Tai oikeastaan kuulin hänet jo aiemmin. Iloinen nauru kuului sieltä jutustelun keskeltä. Hieman jännitti, mutta hain sitten kahvia ja pullaa tietenkin. Kaipa Aira on tottunut ihmisiin joista näkee, että jotain järkevää olisi kiva päästää suustaan sen kerran kun tapaa, mutta sieltä tulee sitten vain hento tervehdys. No hyvä sekin.

Tuvassa oli pitkät pirtinpöydät. No ehkäpä se siis olikin pirtti, jossa olimme;) Tilassa oli hyllykköjä, joissa oli upeita vanhoja astiastoja, ylähirsien päällä oli vanhoja kannuja. Paljon nähtävää ja ihasteltavaa. Kahvit joimme ruusukupeista, jotka olivat somasti vähän erilaiset kaikilla. Samalla Aira kertoi elämästään sekä Hyrsylän talon historiasta ja synnystä. Kuunnellessa sai nauraa ja jokunen pyyhki kyyneleitäkin. Sitä ei voi ikinä ymmärtää, miltä on tuntunut olla sodan jaloissa. Aira kertoili juttujaan meille villasukat jalassa, hiukset poninhännällä. Kahvia haimme lisää samalla. Tunnelma oli mukava ja rento.

Kahvien päälle lähdimme tutustumaan taloon. Alakerrassa oli vaikka mitä! Valokuvia, esineistöä sodan ajalta, nukkeja, nalleja, junia, keinuhevosia, leikkiautoja, nukkekoteja, pienen pieniä nuken kenkiä ja vaatteita, vanhoja koulukirjoja. Pihalla oli kaksi aittaa, joissa oli vanhoja työkaluja sekä tekstiilejä. Pihapiirissä oli myös mm. tykki, resiina ja junan veturi.

Itselläni on juuria pariinkin paikkaan Karjalaan. Pihalla ollut vino aita palautti minut tunnelmallaan viime kesään ja Sortavalaan.

Kuvat: SP

Missä miehet ratsastaa

Olisihan se ollut aikamoista, jos Suomi olisi toistamiseen voittanut viisut ja vielä näin pian edellisen voiton jälkeen. Lordi teki sen, että nyt sitä jopa voi odottaa joskus tapahtuvaksi. Ylen pomot pyyhkivät varmasti helpotuksen hikihelmiä otsalta, kun Teris ei alkanutkaan kerätä korkeimpia pisteitä. Ensi vuonna mennään taas sitten finaaliin, niin on jännittämistä!

Omat veikkaukset menivät melko metsään. Israel ja Armenia olivat omien poikien lisäksi suosikkejani. Armenian biisi meni siihen renkutusosastoon, mutta olipahan tarttuva renkutus, kele kele!! Molemmat pyörivät kyllä siellä kärjen tuntumassa. Olihan siellä sitten niin karmeita esityksiä, että ne alkoivat jo vaikuttaa hyviltä ja kirvoittivat hyvät naurut. Esim. Azerbaidžanin enkeli oli mahtava!

J:n oli hyvä herätä aamulla kahvinkeittimen potpotukseen ja ”Missä miehet ratsastaa”- huudahduksiin. Nyt pyörii niin monta viisua päässä, että tänään saa muutkin kuulla hienoja tulkintojani viisuista ;)

Täällä ei ole näkynyt ratsastavia miehiä ja siksipä bongasin laiduntavan lampaan ihan lähimaastosta!

Kuva: SP

Aina joku eksyy

Olin tänään ahkeralla päällä. Sain tehtyä kaksi koulutehtävää. Hieman se palautuspäivän läheneminen vaikuttaa ja pistää asioihin vauhtia. Mitä sitä turhaan ajoissa aloittamaan ;) Olen tyytyväinen, että sain molemmat tehtyä saman päivän aikana kuljeksimasta. Kun vauhtiin pääsee, niin kyllä se sitten sujuu!

Ensin työ ja sitten huvi. Olimme J:n kanssa illalla teatterissa. Kävimme katsomassa Aina joku eksyy -näytelmän. Kirjoitinkin siitä aiemmin, että aion sen mennä katsomaan. Puhuin myös palturia, että olisin sen ennenkin nähnyt. Taisin sekoittaa sen yhteen toiseen Reko Lundánin kirjoittamaan näytelmään. Tämän iltaisessa näytelmässä elettiin samaan aikaan eri vuosikymmenillä. Piti pysyä tarkkaavaisena koko ajan, ihan hyvin pysyi mukana. Oma taitonsa on kyllä ohjata tuollainen monikerroksinen näytelmä. Nauratti paljon, vaikka aiheet eivät olleet sieltä keveimmästä päästä. Tragikomedia kyllä kuvaa tuota näytelmää hyvin.

Mitenköhän Suomelle käy Euroviisuissa? Teräsbetoni ainakin erottuu joukosta! Kaksi vuotta sitten koko kerrostalo taisi herätä, kun ystäväni kanssa huusimme ja pompimme Lordin kerätessä pisteitä. Onkohan Suomella varaa järjestää viisuja jos Teriksen poijjaat vie voiton? No ei sen takia ainakaan kannata mennä häviämään tahallaan ;) Hevillä ei häviä, niinhän sitä sanotaan!

Meni monta vuotta, etten seurannut juurikaan Euroviisuja. Puolihuolimattomasti toisella silmällä ja korvalla ehkäpä. Olin ensin kauhuissani, kun Lordi lähti viisuihin. Ajattelin, että se ei sovi siihen totuttuun tyyliin. Mutta toisinpa kävi! Ehkä se on juuri se massasta erottuminen. Ja viisut täytyy ottaa vain viihteenä, ihan sirkukseksi se on mennytkin. Mikä kalkkuna siellä oli Irlannin edustajana?

Rempasta vielä sen verran, että viikonloppuna tehdään laatoitus ja muita viimeistelyjä. Joku voi ihmetellä, että miten se remppa voi kestää noin kauan. Voin vastata, että ihan helposti voi. Ainahan ne viimeistelyt pitää jättää roikkumaan ja tehdä sitten jonkin ajan päästä. Laattoja käytiin ostamassa. Mietin, että ottaisko kukkalaatan malliksi. No ei kannata tietenkään ottaa… Nyt on kahta ihan erilaista laattaa, heh. Valkoistakin on monenlaista ;)

Tässä kuva, jonka nappasin bussin ikkunasta kotimatkalla viime lauantaina. Sopii mielestäni tuohon otsikon teemaan. Ihanaa pinkkiä väriä tuli kuvaan auringon laskiessa.

Kuva: SP

Vironperä

Matkamme jatkui Lohjan Vironperälle. Johannes Virolainen hankki vuonna 1952 maatilan ja nimesi sen lapsuudenkotinsa uimapaikan mukaan Vironperäksi. Hän syntyi Viipurin maalaiskunnassa. Hän on toiminut pisimpään kansanedustajana, yhteensä 42 vuotta ja hän on myös Suomen pitkäaikaisin ministeri. Opas kertoi, että Johannes Virolainen kirjoitti kaikki kirjansa pöydällä olleella kirjoituskoneella. Pitihän siitäkin kuva napsaista. Ja puhelimesta tietenkin. Ties kenen päämiehien kanssa Johannes on sillä puhelimella jutskaillut! ;)

Opas kertoi meille, että talo on täynnä ulkomaisten ja kotimaisten politiikan henkilöiden tuomia tuliaisia. Suuri osa esineistöstä oli palkkioita puheen pitämisistä. Niistä ei maksettu rahaa vaan annettiin jokin muisto. Johannes Virolainen piti elämänsä aikana 10 500 puhetta ja Kyllikki Virolainen 1000 puhetta. Kyllä sitä tavaraa olikin, lattiasta kattoon! Upeita astiastoja, lasiesineitä, samovaareja, kunniakirjoja, kynttilänjalkoja, esineitä ulkomailta ja paljon muuta. Esillä oli myös Kyllikki Virolaisen juhlapukuja ja pukukoruja. Näyttely on Kyllikki Virolaisen suunnittelema ja pystyttämä.

Pihalla oli kioski, josta sai ostaa mm. postikortteja. Tiskin takana hääräsi Kyllikin lapsenlapsi. Lastenlasten kuvat olivat myös kunniapaikalla talossa.

Reissu jatkui vieläkin... Lisää myöhemmin.

Kuvat: SP

EMMA ja Villi Kriikuna

Lähdimme lauantaiaamuna puoli kuuden jälkeen bussilla Etelä-Suomea kohti. Bussi oli jonkin verran myöhässä ja me ajoissa, josta seurasi hampaiden kalisemista ja steppailua. Oli todella kylmä! Ensimmäinen etappimme oli EMMA eli Espoon modernin taiteen museo. Olimme lähteneet niin aikaisin, että kävimme vähän huristelemassa Helsingissä. Espooseen saavuimme vähän ennen, kuin museo avattiin. Pääsimme opastetulle kierrokselle, jossa käytiin muutamia teoksia lähemmin läpi ja sitten sai kierrellä omaan tahtiin.

Näyttelyssä oli Claude Monet:in töitä, joiden museoon saaminen oli vaatinut viisi vuotta työtä. Työ oli aloitettu museon toiminnan käynnistämisen ohessa. Nähtävää oli todella paljon! Aikaa olisi saanut kulumaan paljon enemmän. Mieleeni jäi parhaiten tilataideteokset, kollaasit ja mielikuvitukselliset työt ja hyvät oivallukset. Esim. pajunkissoista tehdyt korkokengät ja paljon muuta. Kierrellessä päivittelin, että en kerkiä kaikkea katsomaan ja muistamaan. Ehkä ei ole tarkoituskaan (eikä mahdollista) muistaa kuin ne sykähdyttävimmät jutut ja saada kulttuuriannos noin yleiseksi piristykseksi.

Yhdessä museon näyttelyssä oli esineitä maailman eri kolkista. Tilaan tullessa pääsi aina sukeltamaan uuden kulttuurin pariin. Itse ihailin eniten intialaisia vaatteita, koruja ja esineitä. Afrikkalaiset naamiot onnistuivat olemaan melkoisen pelottavia! Lelumuseossa oli leluja, nalleja, Barbeja ja paljon muuta. Siellä oli myös pienoismalli, jossa oli junaratoja, siltatyömaa, kylä, kirkko yms. Sisäinen lapseni todella heräsi esiin pienoismallin äärellä! Junien liikkuessa olin innoissani ja ihastelin pieniä yksityiskohtia esim. sillan rakennuksessa ja puupinoissa. Viileä ulkokuoreni piti pintansa, tyydyin vaan kertomaan äidille olevani ”ihan banaaneina”, eli innoissani!

Kävimme vielä museon myymälässä kiertelemässä ja tarttuihan sieltä jotain pientä mukaan, mm. kierrätetty kaara, kivimunia ja makoisaa mustikkatoffeeta. Edellisen kerran olen tätä toffeeta saanut Retretistä, onkohan se joku taidemuseoiden juttu? Pitää tutkia mistä tätä namia saisi. Toisaalta saan J:n raahattua taidenäyttelyyn, kun kerron, että sieltä saa mustikkatohveeta ;) Tunsin itseni muutenkin konkariksi, kun näyttelyssä oli samoja valokuvia, joita olin viime kesänä katsomassa Helsingin taidemuseossa.

Kävimme syömässä kahvila-ravintola Villi Kriikunassa. Talo on 1910-luvulta. Siellä oli myös pientä ihmeteltävää ja ihasteltavaa ja vanhoja hattuja, joita sai kokeilla itsekin. Äitini ja tätini kanssa niitä hieman kokeiltiin ja kameralle poseerattiin syönnin päälle. Ihan mukava ja kaunis paikka, otin muutamia kuvia sieltäkin.

Reissu jatkui vielä… Lisää myöhemmin.

Kuvat: SP (Klikkaa kuvia isommiksi!:))

Päikkäreillä

Tänään piti ottaa kunnon päiväunet. Yritin sinnitellä hereillä ajatellen, etten saa sitten illalla unta. Ruoan päälle oli pakko mennä lepäämään ja kohta olinkin unten mailla. Edellisenä yönä olin herännyt klo 04. Olin eilisen päivän reissussa ja lähtö oli jo 05.30. Meitä oli bussilastillinen porukkaa ja mukavaa oli. Kerron tällä viikolla lisää, missä sitä tuli pyörittyä. Tässä on muutama kuva maistiaisiksi.

Kivaa viikkoa Sinulle! ;D

Kuvat: SP

Leirikoulussa

Löysin yksi päivä pienen vihkon. Se on kuudennen luokan leirikouluvihko. Vihkossa on päiväkirja, jossa kerrotaan esim. korukiven hionnasta. Korukin on vielä tallessa ja muistan kyllä kun niitä teimme. Liimaa tuntuisi kiinnityksessä olevan ainakin tarpeeksi! Tässä on suora lainaus vihkosta välimerkkeineen tai oikeastaan niiden puuttumisineen. Quite cute, I think! ;D

PÄIVÄKIRJA

torstai 28.9.89

Tulimme koululle ja veimme valokuvauslapun opettajalle. Lähdimme klo 8.00 ja matkan puolessa välissä pysähdyimme syömään sämpylän, mehun ja omenan, matkustimme vielä noin puoli tuntia jolloin saavuimme Piispalaan linja-autoon tuli koira, jota kutsuimme Muffeksi mutta sen oikea nimi oli Oskari. Menimme majoihin ja purimme tavaramme, jokaisella oli oma kaappi. Minä nukuin alasängyssä.

Kun olimme purkaneet tavaramme lähdimme ryhmienjakoon. Minä menin korukivenhiontaan tein violetista kivestä pisaranmuotoisen kaulakorun. Korukiven hionnan jälkeen oli lounas ja sitten vapaa-aikaa harjoittelimme näytelmää, pelasimme korttia ja kirjoitimme päiväkirjaan torstain tapahtumia. Kello 19.30 alkoi illanvietto ja Disko. Mökkiin päästyämme pelasimme korttia, juttelimme ja teimme päiväkirjaa.

Kuva: JA

Kukkulan kuningatar

Eilen ja tänään satoi lunta tai rakeiden tapaista useammankin kerran. Mietin, että voihan se olla vaan paikallinen juttu, koska asun täällä vuoren päällä. No joo, kyllä sitä taisi sataa muuallakin. Onnistun yleensä asumaan jonkin kukkulan päällä. Lapsuuden taloni oli korkealla kukkulalla. Toisesta suunnasta tullessa tie oli loivahko, toisessa suunnassa oli hurja mäki! Muistan ikuisesti, kun viiletin mäkeä alas pyörällä isän kyydissä turvaistuimessa, joka niihin aikoihin oli mallia rautakehikko ja muovinen kankaanpala. Istuimet vaan olivat silloin sellaista 70-luvun mallia. Ylös tarpoessa matka tuntui lapsesta loputtoman pitkältä.

Asuin muutama vuosi sitten samalla tienoolla. Talolleni pääsi kahta kautta. Oli pitkä loiva tie ja jyrkkä mutkikas tie. Olin kerran käynyt lähikaupassa ja minulla oli reppu selässä ja kassit molemmissa käsissä. Meinasin toden teolla hyytyä tähän jyrkkään mäkeen, kun kantamuksia oli niin paljon. Kävin joskus kävelemässä lapsuudesta tutussa mäessä ja oli se edelleen aika hurjan tuntuinen, vaikka mittasuhteet olivat muuttuneet jonkin verran. Ystäväni asui silloin lapsuuden talossani. Meillä oli omista mäistämme olemassa painokelvottomat nimet, kun joskus oli tupannut ärsyttämään ylämäkeen tarpominen ;)

Nykyään asun taas kukkulalla tai vuorella, ihan miten haluaa sanoa ;) Kaupunkiin mentäessä bussi ajaa ensin vielä hieman ylemmäksi ja sieltä onkin hienot näkymät kaupungin yli! Jalkapelillä maisemaa ei oikein näe, mutta bussin kyydissä on riittävän korkealla. Joskus liikun toisella bussilla, joka kulkee mäen alta. Tänne muutettuani myöhästyin joskus bussista, kun olin arvioinut hieman väärin mäen pituuden ja se vaan jatkui ja jatkui. Bussin hörähdys vain kuului metsän takaa. Mäki on pitkä ja loivahko ja näin ollen hieman tylsä ylöspäin tultaessa.

Luonto osaa olla kyllä aika ihmeellinen. Se tarjoaa kirjaimellisesti monimuotoisuutta mäkien ja laakeiden aakeiden muodossa. Toisaalta luonto osaa yllättää toisella tavalla. Suomen kesässä on tavallista, että ensin sataa lunta ja sitten saakin nauttia auringonpaisteesta heti perään. Aika uskomatonta! ;) Otin pari kuvaa noin 10 minuutin välein. Tästä huomaa sään melkoiset vaihtelut.

Kuvat: SP

Värimaailmoja I

Kuvat: SP