maanantai 9. kesäkuuta 2008

Presidentti ja lokinpoikaset

Lähdettiin perjantaina mökille, isä, äiti, J ja minä. Satoi melkein koko matkan ja perilläkin vielä iltasella. Minä ajoin loppumatkan ralliosuuden. Perillä meitä oli vastassa koira, joka oli hoidossa naapurissa omistajan matkan ajan. Olin siitä jo kuullut ja osasin odottaa tätä kaveria. Oli sekin kuulemma odottanut meitä! Vielä pentu, iloinen, kiltti, innokas. Kuka sellaista voi vastustaa? Vähän väliä koira kävi meitä moikkaamassa ja tarkistamassa saunan tai mökin, jos ovi sattui olemaan auki.

Mökillä oli leppoisaa kuten aina. On mukava herätä hitaasti ja aamupalakin syödään hitaasti, lehtiä selaillen tai rupatellen. Usein unohtuu myös katsomaan järvelle, siinä maisemassa sielu lepää. Läheisellä kalliolla on lokinpesä. Seurasimme kiikarilla kolmen söpön höyhenpalleron menoa ja meininkiä. Saunominen ja grillaaminen kuuluu myös mökkeilyyn. Järveen en uskaltanut uimaan, ei toivoakaan!

Lauantaina kävimme Salmelan avajaisissa. Ensin en ollut lähdössä, mutta kuulin että paikalla on Mara! Pitihän Ahtisaarta mennä moikkaamaan! Paikalla oli Martti ja puolisonsa Eeva. Avajaiset olivat mukavan letkeät ja sää suosi. Istuimme myöhemmin laiturilla ja kameramies ja presidenttipari lähestyivät meitä. Mietimme, että jäädään perskules tähän, että saattaa Martti vaikka sanoa muutaman sanan, kun tulee laiturille. Sitten iski kuitenkin paniikki ja hienotunteisuus ja kipittelimme pois laiturilta. He jäivät laiturin edustalle ja pitihän sitä mennä kuvaankin pressaparin kanssa ;)

Sunnuntaina oli myrsky! Taisi tulla rakeitakin ja jännitimme miten käy lokkibeibien. Onneksi niiden emo piteli siipiä pesän päällä. Tuuli ole sellainen, että olisi voinut koko pesä lähteä lentoon. Oli siinä jännitystä kerrakseen vaikka tuskin oli eka eikä vika myrsky. Kotimatkalla kävimme vielä sukulaisten mökillä. Ei kyllä yhtään harmittanut, kun sai lettuja jo toisena iltana peräkkäin! Ja mukavaa oli!

Viimeisessä kuvassa palataan vielä Salmelaan. Mitä näet kuvassa? Yksi meistä näki donitsin, yksi uimarenkaan ja yksi rikkoutuneen kiven. Taas hyvä esimerkki, miten erilailla havainnoimme näkemäämme!


Kuvat: SP ja JA

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mustaa makkaraa! T. viikonlopun Tampereella humputtelemassa ollut Virpi ;-)

Satu kirjoitti...

Minä näin donitsin, josta on haukattu pala... Musta makkara on oiva näkemys! Humputtelu on kivaa ;)

RagGyver kirjoitti...

Donitsi tulee ekana mieleen, mutta vois se olla lakuakin!
Mirka

Satu kirjoitti...

Lakritsi, kyllä vain! :) Mitenhän me nähdään lakua ja donitseja, nam nam ;)