keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

Kevättä

Tänään paistoi aurinko ihanasti ja kärpänen (pieni tosin) lensi suuhun. Kevättä ilmassa siis. Talvikengät ja kaulaliinat menivät tänään talveksi kaappiin. Paksumpaa takkia en tainnut käyttää kuin kerran tänä talvena, myös ii-hanat vaaleanpunaiset lämpimät talvikengät olivat jalassa harvakseltaan. Toivottavasti tulevina talvina saadaan nauttia vielä kunnon talvikeleistä ja pakkasista.

Ostettiin kaupasta tippaleipiä, suurta herkkuani. Enpä sitten tullut ajatelleeksi, että vappuun on vielä jonkin verran aikaa. No, hyvä aloittaa ajoissa tippaleipien maistelu!

Jogurtti jäi kaupan hyllyyn taas vaihteeksi. En jaksanut käydä läpi lukuisia eri laatuja etsien jogurttia, jossa ei olisi tuhottomasti sokeria. Pienessä pikarissa voi olla 8 sokeripalan verran sokeria, litrassa siis melkoisen paljon. Olo tuntuu suorastaan huijatulta. Luulee syövänsä terveellisesti, mutta saakin kunnon sokeriannoksen mukana. Harva laittaa teehen tai kahviinkaan 8 sokeripalaa kupilliseen!

Sain myös uuden tyynyn hankittua. Edellinen oli jo niin pannukakku, että oli aika vaihtaa. Joskin olen tykästynyt ja tottunut tyynyyn littanaiseen. Se saa jäädä varatyynyksi, jos muhkeampi versio tuntuu liian upottavalta. Johan tässä alkaa nukuttamaan, kauniita unosia!

4 kommenttia:

Eevis kirjoitti...

Jess, ensimmäinen syöty kärpänen on varma kevään merkki! Wapuksi joudut talvikengät ja kaulaliinat vielä kaivamaan esiin...luulen ma.
Tippaleivät on kyl parempia... ku kärpäset!

Satu kirjoitti...

Yhden kaulaliinan kaivoin jo tänään takaisin kaapista, hih! Juuh, vappuna saan varmasti ottaa sen paksun toppatakinkin käyttöön ;)

RagGyver kirjoitti...

Tuli mieleen, että pitäs varmaan netin kätköistä kaivaa se omakin blogi esiin ;). Mukava harrastus tämä, kunhan vaan jaksaisi kirjoittaa! Miten ois maustamaton jugurtti myslillä (joissa on myös kyllä sokrua melko paljon) tai marjoilla, kuivahedelmillä tai muulla? Itsellä jugurtit on jääny kans kauppaan, paitsi juhlahetkinä :). Nähdään joskus livenäkin, jooko :D! Mirka

Kaisa kirjoitti...

Samaa ajattelin kuin raggyver- mites ois maustamaton jogurtti- mutta omatekoisella myslillä :) mulla ois hyvä resepti jos kiinnostaa.. tulee terveellinen olo ainakin kun popsii siemeniä ja pähkinöitä kera hiutaleiden ja tietää varmasti mitä syömänsä sisältää :)

ja on se muutes ihme, että jos ajattelee että miten paljon avaruutta on niillä kärpäsillä lennellä, niin joka vuosi ainakin yksi onneton päristelee suoraan suuhun! hyvin tähdätty, sanon minä :)