torstai 24. huhtikuuta 2008

Keittiöremppa III

Maanantai ja tiistai

Maanantaiksi oli sovittu putkimiehen käynti ja vanhojen kalusteiden haku pois kierrätyskeskukseen. Putkimiestä odotettiin turhaan koko päivä. Hän on nyt reissussa, joten putkihommat edistyvät vasta ensi viikolla. Se ei oikeastaan hidasta kamalasti töitä, koska myös sähkötöitä pitää vielä tehdä ja kaikkia kaappeja ei näin ollen voi seinälle kiinnittää. Kierrätyskeskuksen miehet tulivat ajallaan ja veivät kaikki vanhat kalusteet, kehikot, laatikot, listat yms. Myös jääkaappi lähti matkaan. Oli mahtavaa päästä siitä romuröykkiöstä eroon ja tuli vähän enemmän tilaa olohuoneeseen. Ilo oli lyhytaikainen, kun parin tunnin päästä aloimme roudaamaan uusia kalusteita ylös. Isä oli hakenut kalusteet keittiökaupasta ja aloimme porukalla kantaa tavaroita. Äiti ja J (poikaystävä) olivat apuna. Tulipahan liikuntaa taas portaita edestakaisin kipittäessä.

Ruuvasimme muutaman kaapin yhdelle seinälle vielä illalla. Alkoi näyttää, että tämä homma todella etenee. Seinän tukikehikko sattui osumaan juuri kiinnityskohtaan ja vähän sai soveltaa, että sai kaapit kiinni seinään. Tiistaina käytiin rautakaupassa hakemassa ruuveja ja keittiöjakkara, josta on iloa sitten myöhemminkin. Illalla vielä kokosimme J:n kanssa korkean kaapin. Enemmän se taisi mennä niin, että katsoin telkkua ja pompin aina ylös tarvittaessa.

Keskiviikko ja torstai

Keskiviikkona teimme vähän lajittelua hyllylevyjen ja ovilevyjen välillä. Kämpässä on osaksi koottua tavaraa ja sitten vinoissa pinoissa erikokoista levyä. Pitää vähän pohtia, mikä tulee mihinkin. Ennen tätä vaihdoimme kesärenkaat J:n luona. Minäkin yritin avata renkaan ruuveja. Ekan renkaan kohdalla ei auttanut ärräpäät, eikä hillitön rempominen. Toisen renkaan ruuvin sain jo sitten auki, olo oli voitonriemuinen. Se riitti, J sai avata loput minun käyttäessä tunkkia.

Kävimme vielä kotimatkalla kansalaisopiston kevätnäyttelyssä. Yritän joka vuosi käydä siellä, jo pelkästään äitini tauluja ihailemassa. Piirrosten ja maalausten lisäksi esillä oli keramiikkaa, pitsiä, huovutustöitä, kankaita, kaappi- ja seinäkelloja, tilkkutöitä, kitaroita, koruja, metallitöitä ja paljon muuta. Pitää vain ihailla ihmisten kädentaitoja. Siellä oli myös lasitöitä. Itsekin olen joku vuosi sitten ollut puhaltamassa lasia viikonlopun kestäneellä kurssilla ja kaikenlaisia töitä siellä syntyi ja hauskaa ja lämmintä piisasi. Näyttelyssä oli vielä yksi ihmetys. Iso neulanreikäkamera nimittäin. Aulaan oli rakennettu tila, jonne käveltiin sisälle. Sisällä oli pilkkopimeää pientä valonpilkahdusta lukuun ottamatta, joka tuli pienestä reiästä. Sitten vain odotettiin, että kuva alkaa muodostua seinälle. Se tuli väärinpäin, joka on loogista, mutta silti minusta aika ihmeellistä. Alareunassa puut heiluivat väärinpäin ja yläreunassa näkyi, kun autojen ja bussien hahmot liikkuivat. Miten niin pienestä reiästä voi tulla niin iso kuva seinään? Harvemmin sitä on tullut istuttua kameran sisällä! ;)

Haaveena on saada jääkaappi mahdollisimman pian. Nyt jääkaappina toimii styroksilaatikko parvekkeella. Olin pari yötä J:n luona ja oli outoa tehdä eväitä omaan kotiin lähtiessä. Hella ei ole toiminnassa, niin ei ole kokkailumahdollisuuksia. Tänään olisi tarkoitus käydä katselemassa jääkaappeja ja tiskikoneita. En voi uskoa, että minulla on kohta tiskikone. Todellista luksusta! :)


Kuvat: SP

1 kommentti:

Eevis kirjoitti...

Kuulostaa siltä, että remppa etenee juohevasti ja työn ilo on tallella. Saa nähdä jääkö kokoamisen jälkeen ylimääräisiä kaapin osia...
Kevätnäyttelyä nöäin eilen ohimennen. Piti tietysti kolme työtä sieltä erityisesti etsiä. Hienoja!